torstai 14. huhtikuuta 2016

Suunnitelmat etenevät

Viime viikonlopun aikana mies kävi kaatamassa isänsä kanssa tontilta risukon ja muutaman puun, jotta kaivinkoneella saadaan pintakerros helposti pois ja päästään täyttämään tonttia. Kaivinkoneen on määrä saapua parin viikon päästä, joten nyt täytyisi alkaa hahmottelemaan tulevaa tontin korkeutta hyvissä ajoin.
Tällä hetkellä tontilla näyttää tältä
Ollaan nyt viikon aikana tutustuttu tuleviin naapureihin ja esitelty suunnitelmamme heille rakennuslupahakemusta varten. Jo nyt meillä on tunne, että ollaan erittäin tervetulleita naapurustoon, sillä kaikki naapurit tuntuvat tosi mukavilta. Naapureista löytyy varmasti seuraa meidän neidillekin, sillä kuuleman mukaan miltei jokaisessa talossa lähistöllä asuu myös pieniä lapsia, ja leikkipuistokin löytyy omalta kadulta! Rakennuslupaa varten meillä on nyt kaikki kasassa, lähinnä muutama paperi täytyy skannata hakemuksen liitteiksi vielä ja muutaman paperin rakennusvalvonta haluaa paperiversiona, joten ne täytyisi toimittaa mahdollisimman pian. Rakennusluvan myöntämisessä kestää tällä hetkellä noin kuukausi, joten hakemus tulee saada vireille mahdollisimman pian, ettei töiden aloitus viivästy liikaa. Edelleen optimistisesti ajatuksena on päästä jouluksi uuteen kotiin.

Keittiön hahmotelmaa
Pientä stressiä meille on tällä hetkellä aiheuttanut kiintokalusteiden suunnittelu, sillä näistä vastaava henkilö oli ensin viikon lomalla, jonka jälkeen sähköpostiviestin vaihtaminen on ollut jokseenkin verkkaista, emmekä ole vielä saaneet haluamiamme hintatietoja, jotka tulevat vaikuttamaan päätöksiimme. Edelleen siis odotellaan, ja toivotaan, ettei tämän "ongelman" vuoksi projekti veny turhaan. Onneksi kuitenkin sähköjen ja vesipisteiden paikat ollaan lyöty lukkoon, joten vesi- ja sähkösuunnitelmia voidaan jo työstää.

kuvien näkeminen auttaa havainnoimaan sisätilojen kokoa ja ulkonäköä erittäin hyvin. Paikallisella Puustellilla vieraillessamme näimme toki materiaalinäytteet, mutta näin kuvista on ehkä helpompi havainnoida juuri meille tulevaa kokonaisuutta. Ainakin kuvan perusteella haluttua työtasoa olisi ihan riittämiin! 

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Aloitus

Tällä hetkellä rakennusprojekti on edennyt siihen vaiheeseen, että talopaketista on tehty sopimus Kastellin kanssa ja sopiva tontti on löytynyt. Myös tarvittavat ammattilaiset on löydetty hoitamaan maanrakennustyöt ja työn valvonta. 

Mitä sitten ollaan jo tehty projektin kannalta? Koko projekti alkoi viime syksynä, kun alettiin miettiä uutta kotia perheenlisäyksen tuoman tilanpuutteen vuoksi. Kiire meillä ei kaksiosta vielä ole pois, mutta olisihan lisätila aina tervetullutta. Vuodenvaihteen tienoilla ei sopivaa valmista kotia löydetty haluamaltamme alueelta sopivaan hintaan, joten otimme yhteyttä muutamaan talovalmistajaan ja tilailimme talokirjoja, joiden avulla pääsimme pian perille siitä, mitä kodiltamme haluaisimme. 

Vaihtoehtoja riitti liiaksikin.

Sopivaa talomallia etsiessämme kävimme keskusteluja kahden talotehtaan edustajan kanssa ja lopulta tiukan kilpailun ja hermojen kiristelyn jälkeen päädyimme Kastellin City 100-malliin. Malli ei kuitenkaan täysin vastannut meidän toiveitamme, joten joitakin muutoksia jouduttiin tekemään. Taloa kasvatettiin puoli metriä syvyyssuunnassa, joten lopullisia neliöitä tulevassa kodissamme tulee olemaan noin 107 alkuperäisen 100:n neliön sijasta. Tähän suurin syy oli olokeittiön ja päämakuuhuoneiden koot, joita saatiin kasvatettua juuri sopivasti omiin tarpeisiimme vastaaviksi.

Tämänhetkinen pohjapiirrustus, josta huomaa hyvin, että keittiön valintoja on mietitty!

Päätös talopaketin tilaamisesta tehtiin noin kuukausi sitten ja lopullinen päätös tontin saamisesta varmistui huhtikuun alussa. Tällä hetkellä hoidamme rakennuslupaan liittyviä asioita kuntoon, jotta rakennuslupa saataisiin mahdollisimman pian ja toiveemme muutosta jouluksi uuteen kotiin olisi realistinen. Vastaava mestari, maanrakennusurakoitsija ja kvv-vastaava löydettiin projektillemme viimeisen parin viikon sisällä ja nyt odotellaan talotehtaalta lopullisia piirrustuksia naapureiden kuulemista varten sekä maanrakennustöiden aloitusta varten. 

Talopaketin olisi määrä ilmestyä tontille kesäkuun loppupuolella suurelementteinä ja sisätöiden oletetaan kestävän noin puoli vuotta. Hetki täytyy siis vielä odottaa, että tontilla alkaisi tapahtua mitään konkreettista. Tällä hetkellä pyörittelemme vielä sisäpuolen valintoja, jotka eivät vaikuta lupapiirrustuksiin, kuten kaapistoja ja sähköjä. 


Tällä hetkellä tontilla lähinnä risukkoa. Lunta toivottavasti nyt vähemmän kuin tässä pari viikkoa sitten napatussa kuvassa :)